etnosoi

Marraskuisessa Etnosoi!ssa vieraita mm. Etelä-Afrikasta, Nigeristä ja Ugandasta

21. Etnosoi! levittäytyy 5.-14.11. ympäri Helsinkiä. Toinen Etnosoi! 2008 (5.-14.11.) pääareenoista on Kulttuuriareena Gloria, jossa vietetään kaksi iltaa Afrikasta tulevan musiikin parissa. Perjantaita (7.11.) tähdittää eteläafrikkalainen hip hop -poppoo Tumi and the Volume, joka tunnetaan terävistä ja vahvasti poliittisista lyriikoistaan sekä runsaista jazz-, funk- ja reggae-vaikutteistaan. Yhtye saapuu keikalle lähes suoraan Womexista, jonne se valittiin yhdeksi tämän vuoden showcase-esiintyjistä.

Lauantain (8.11.) konsertin pääesiintyjänä on tuareg- ja wodaabe-kansojen jäsenistä koostuva nigeriläinen Etran Finatawa, jonka ylistetty debyyttialbumi Introducing Etran Finatawa (2006) singautti yhtyeen laajoille kiertueille ympäri maailmaa. Illan avaava ugandalainen multi-instrumentalisti Joel Sebunjo edustaa nuorten afrikkalaisten muusikoiden sukupolvea, jolla on jalat tukevasti kiinni traditiossa, mutta silmät avoinna koko maailmalle. Lauantain päiväkonsertissa kuullaan otteita Tansaniassa syntyneen, Suomeen asettuneen muusikon Arnold Chiwalalan taiteelliseen tohtorintutkintoon liittyvistä konserteista.

Arabiassa arabimusiikkia, kanteleen sukulaissoittimia ja elokuvallisia tunnelmia

Yhteistyössä Pop & Jazz Konservatorion Close Encounters -festivaalin kanssa järjestetään kaksi konsertti-iltaa Arabia-saliin. Keskiviikon (5.11.) teemana on kanteleen sukulaissoittimet ja iltaa tähdittää duo Andrew Cronshaw & Tigran Aleksanyan (UK/Armenia). Kanteleen muista sukulaissoittimista soi udmurtialainen krez Sergei Kungurovin käsissä.

Torstaina (6.11.) on vuorossa arabimusiikin yhtye Al-Teslimin 20-juhlavuotiskonsertti. Yhtyeen ensimmäinen keikka nähtiin Etnosoi!ssa vuonna 1988 ja kymmenvuotisjuhlia vietettiin samassa yhteydessä 1998, joten on enemmän kuin luontevaa juhlia arabimusiikin mestariyhtyettä jälleen Etnosoi!n merkeissä, Arabia-salissa!

Malmitalolla perinteisen Lasten Etnosoi!n lisäksi tuvalaisen äänitaiteilija Sainkhon konsertti

Isänpäivänä (9.11.) vietetään perinteisesti Lasten Etnosoi!ta konserttien ja työpajojen merkeissä Malmitalolla, mutta illalla on tarjolla jotain mielenkiintoista myös aikuisille. Kulttiartistin maineessa oleva Sainkho Namtchylak on äänitaiteilija ja laulajatar, jonka ilmaisu ei tunne rajoja. Uskomattoman laajalla äänialallaan hän on seikkaillut muun muassa jazzin, avant-garden, electronican ja perinteisen tuvalaisen musiikin parissa.

Ritarihuoneella japanilainen hocchiku-mestari ja festivaalin päätteeksi sufi-musiikin ilta Stoassa

Ritarihuoneella on 13.11. mahdollisuus kuulla hocchiku-huilun suurinta elossa olevaa mestaria, Atsuya Okudaa. Ennen hocchikuun keskittymistään 20-vuotisen jazztrumpetistin uran tehnyt Okuda on improvisaation mestari ja etsii jatkuvasti uusia ilmaisukeinoja instrumentillaan.

Festivaalin päätteeksi 14.11. toteutetaan Stoan kanssa yhteistyössä mystisen sufi-musiikin ilta, jossa turkkilaismusiikin yhtye Nefes ja suomalais-senegalilainen Galaxy esiintyvät yhdessä. Festivaalin yhteydessä juhlitaan myös Nefesin levynjulkaisua.

ETNOSOI! 2008 -konsertit:

Ke 5.11. klo 19.00 Arabia-sali
Andrew Cronshaw & Tigran Aleksanyan (UK/Armenia)
Liput 12/10 (Ennakkomyynti: Lippupalvelu)

To 6.11. klo 19.00 Arabia-sali
Al-Teslim (Syyria/Libanon/Iran/Suomi)
20-juhlavuotiskonsertti
Liput 10/8 (Ennakkomyynti: Lippupalvelu)

To 6.11. klo 21.00 Milenka
Nefes (Suomi/Turkki)
Hatýra-levyn julkaisukonsertti
Vapaa pääsy

Pe 7.11. klo 20.00 Kulttuuriareena Gloria
Tumi and the Volume (Etelä-Afrikka)
DJ Didier
Liput 24 (ennakkoon Tiketistä ja Lippupalvelusta 20)
K-18

La 8.11. klo 20.00 Kulttuuriareena Gloria
Etran Finatawa (Niger)
Joel Sebunjo (Uganda)
Liput 24 (ennakkoon Tiketistä ja Lippupalvelusta 20)
K-18

Su 9.11. klo 13.00-16.00 Malmitalo - Lasten Etnosoi!
Vilma Timonen yhtyeineen: Kanteleen Kyydissä, Arto Nybom ja Martti -koira sekä Markus Majaluoma: Musiikkihetki piirtäen
Vapaa pääsy

Su 9.11. klo 19.00 Malmitalo
Sainkho (Tuva)
Liput 20/18 (Ennakkomyynti: Lippupalvelu)

To 13.11. klo 19.00 Ritarihuone
Atsuya Okuda (Japani)
Liput 20/18 (Ennakkomyynti: Lippupalvelu)

Pe 14.11. klo 19.00 Stoa
Sufi-musiikin ilta: Nefes (Suomi/Turkki) ja Galaxy (Suomi/Senegal)
Yhteistyössä Maailman musiikin keskus & Stoa
Liput 10/7 (Ennakkomyynti: Lippupalvelu)

Lisäksi mm. yleisöluentoja Kirjasto 10:ssä. Koko ohjelma: www.globalmusic.fi/etnosoi

ETNOSOI!n pääjärjestäjä on Maailman musiikin keskus. Festivaalin päätukijat ovat Helsingin kaupunki ja opetusministeriö. Yhteistyössä ovat mukana myös muun muassa ulkoministeriö, Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus (Stoa, Malmitalo), Kanteleliitto, Ranskan kulttuurikeskus, Sibelius-Akatemia, Kansanmusiikkiopisto, Pop & Jazz Konservatorio, Western Union, Valofirma, Vantaan kaupungin Kulttuuripalvelut sekä Voima-lehti.

Riikka Hiltunen,
tuottaja/tiedottaja, Etnosoi!
(09) 69 62 790
etnosoi@globalmusic.fi

Maailman musiikin keskus
Hämeentie 34 D
00530 Helsinki

Boubacar Traoré Savoy-teatterissa (Etnosoi!)

09/11/2007 - 19:30
09/11/2007 - 22:00

SAVOY-TEATTERI (Kasarmikatu 46-48)
Perjantai 9.11. klo 19.30
Liput: 22/18€

Boubacar Traorén (Kar Kar) matka maailman konserttilavoille ja vihdoin myös Etnosoi!n tähdeksi on ollut pitkä ja mutkainen; uransa alkuaikoina muusikko oli köyhä supertähti, jonka musiikki soi Malin radiossa maan itsenäisyyden symbolina, mutta jolla ei ollut varaa ostaa edes tupakka-askia.

Jo 60-luvulla Malin Chuck Berryksi ja Elvis Presleyksi nimetty malilaisen modernin musiikin pioneeri unohdettiin 70-luvulla mutta löydettiin uudelleen 80-luvulla, ja löytöä seuranneet levytykset ja konserttikiertueet takaavat, ettei unohduksen vaaraa enää ole. Itseoppinut bluesmies on ainutlaatuinen, soittotyyliltään tunnistettava kitaristi ja pehmeä-ääninen laulaja, jonka elämänkokemukset heijastuvat hänen taiteeseensa. Kar Karin kappaleet juhlistavat elämää, toivoa ja rakkautta, mutta myös surua ja ahdinkoa. Blues kuuluu siis miehen musiikissa sekä musiikillisina vaikutteina että kappaleiden aiheina. Musiikillisessa tyylissä yhdistyvät lisäksi arabimusiikki ja länsiafrikkalaiset pentatoniset rakenteet.

Kitaransa Kar Kar saa helmeilemään kuin koran - instrumentti laulaa toista ääntä Kar Karin melodioille vaihdellen kuiskauksista kokonaisen blues-yhtyeen sointiin. Konserteissa hämmästyttävää onkin, miten paljon musiikkia pienestä kokoonpanosta voi tulla.

Syndicate content